Merilogistiikan tutkimuskeskus suuntaa kohti arktista merenkulkua

4.9.2025Reetta Vähä-AhoUutiset

Merilogistiikan tutkimuskeskus kääntää katseensa kohti pohjoista. Uusi painopiste arktisessa merenkulussa tuo tutkimuksen keskiöön talvinavigoinnin, kestävän kehityksen ja teknologisen uudistumisen.

20250820 103221

Muutos on luonteva jatkumo Satakunnan vahvalle merenkulun ja laivanrakennuksen perinteelle. Raumalla ja Porissa on rakennettu laivoja ja offshore-rakenteita vuosikymmenten ajan, ja maakunnan satamat ovat kokoaan suurempi osa Suomen ulkomaankauppaa.

– Arktinen merenkulku haastaa meidät ajattelemaan logistiikkaa uudella tavalla. Talviolosuhteet, kestävän kehityksen vaatimukset ja teknologiset innovaatiot kulkevat käsi kädessä. Me haluamme olla mukana varmistamassa, että suomalainen osaaminen säilyttää asemansa myös näillä vaativilla reiteillä, avaa Merilogistiikan tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Katri-Piia Rajala.

Ensimmäisiä konkreettisia askeleita uudessa suunnassa on WINMOS III -hanke, joka kehittää turvallista talvinavigointia Itämeren alueella. EU:n rahoittamassa hankkeessa Suomi, Ruotsi ja Viro uudistavat jäänmurtokapasiteettia ja vahvistavat maiden välistä yhteistyötä. SAMK ja Winnova tuovat kokonaisuuteen koulutusosaamisensa laatimalla yhdessä uusia sisältöjä ja ohjelmia, joilla varmistetaan osaaminen myös tulevaisuuden jäisillä vesillä.

– Keskustelimme kick-off-tilaisuuden ensimmäisenä päivänä työpaketista, jonka tuotamme Väylävirastolle alihankintana, WINMOS-hankkeen projektipäällikkö Marko Löytökorpi kertoo.

1000025893
1000025891
1000025882

Vierailu Rauman satamaan ja telakalle konkretisoi tutkimuskeskuksen uutta suuntaa. Telakalla arktisen merenkulun haasteet ja mahdollisuudet näyttäytyvät käytännössä siinä, miten historia, osaaminen ja moderni teknologia kietoutuvat yhteen.

Uusi strateginen suunta ei ole vain tutkimusta. Se on sitoutumista kestävään kasvuun, kansainväliseen yhteistyöhön ja huoltovarmuuden vahvistamiseen.

20250820 102514
20250820 103159
20250820 102538

– Merilogistiikan tutkimuskeskus toimii vahvana sillanrakentajana alueellisen osaamisen, tutkimuksen ja käytännön tarpeiden välillä. Yhdistämme yritykset, viranomaiset ja koulutuksen niin, että tutkimus ei jää raportteihin, vaan muuttuu konkreettisiksi ratkaisuiksi, jotka palvelevat koko meriklusteria, johtava tutkija Minna Keinänen-Toivola summaa.

Merilogistiikan tutkimuskeskus haluaa olla aktiivinen uudistaja ja yhteistyökumppani, joka rakentaa yhdessä meriklusterin kanssa entistä turvallisempaa ja kestävämpää merenkulkua.

20250820 101129
20250820 101051

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Lue myös