Katri-Piia Rajala merilogistiikan tutkimuskeskuksen uudeksi tutkimuspäälliköksi – huoltovarmuuden ja innovaatioiden näköalapaikalla
Katri-Piia Rajala, Merilogistiikan tutkimuskeskuksen uusi tutkimuspäällikkö, uskoo ihmisläheiseen johtamiseen, jossa asiantuntijoiden erityisosaaminen nähdään merkittävänä menestystekijänä. Hän korostaa, että merilogistiikan tulevaisuus on monialainen ja että huoltovarmuuden rooli turvallisuuden ja kilpailukyvyn tukemisessa on keskeinen. Rajala on innostunut kehittämään tutkimuskeskusta tiiminsä kanssa kohti kestävämpiä ratkaisuja. Hän uskoo, että kansallisesti ja kansainvälisesti yhteistyötä tekemällä voimme kasvaa merkittäväksi toimijaksi merilogistiikan tutkimuksessa.

Rajala on työskennellyt yli 15 vuoden ajan erilaisissa johtamisen, kehittämisen ja muutosjohtamisen tehtävissä. Hänen monialainen taustansa, mukaan lukien työ valtionhallinnossa ja puolustusvoimissa, on tarjonnut syvällistä ymmärrystä sekä normaali- että poikkeusolojen erityisvaatimuksista, joita merilogistiikka yhä enemmän edellyttää. Rajalan mukaan merilogistiikka on ala, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan keskeinen osa Suomen kilpailukykyä ja huoltovarmuutta. Hän korostaa, että Länsirannikko on huoltovarmuuskeskittymä.
− Euroopan ja globaalin nykytilanteen myötä huoltovarmuus ja turvallisuus ovat entistäkin tärkeämpiä teemoja monilla aloilla. Merilogistiikka tarjoaa tässä suhteessa todellisen näköalapaikan. Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö uusien hankkeiden ja innovaatioiden kautta on niin mielenkiintoinen haaste, että tähän mahdollisuuteen oli tartuttava, Rajala sanoo.
Yhteistyöllä kohti uusia innovaatioita
Merilogistiikan tutkimuskeskuksen monipuolinen asiantuntijuus ja laaja-alainen osaaminen ovat tehneet vaikutuksen Rajalaan. Hän uskoo, että tiimityöskentelyn ja itsenäisen tutkimuksen yhdistäminen mahdollistaa parhaat tulokset. Rajalan johtamisfilosofia perustuu palvelevaan johtamiseen: hän haluaa mahdollistaa muiden työskentelyn ja luoda inspiroivan, yhteisöllisen työilmapiirin. "Yhdessä olemme enemmän," Rajala linjaa.
Rajala pitää erityisen kiinnostavina kestävän kehityksen hankkeita sekä turvallisuuden ja huoltovarmuuden kysymyksiä. Hänen mukaansa tutkimuksen rooli merilogistiikan kehittämisessä on keskeinen, ja siksi uusien hankkeiden löytäminen ja tutkimusosaamisen vahvistaminen ovat hänelle ja hänen tiimilleen ensisijaisia tavoitteita.
− Ensimmäinen asia, johon haluan tarttua, on ihmisten ja liiketalouden johtaminen. On tärkeää ymmärtää viitekehys, jossa toimimme, ja varmistaa, että jokainen toimija pääsee osallistumaan siten, että olemme tulevaisuudessa entistä suurempia, Rajala sanoo.
Kohti vihreän ja sinisen siirtymän edelläkävijyyttä
Merilogistiikan tulevaisuus liittyy vahvasti vihreään ja siniseen siirtymään sekä operatiivisiin innovaatioihin, kuten simulaatioihin ja erilaisten järjestelmien kehittämiseen. Rajala näkee, että tutkimuskeskus voi tuottaa merkittävää lisäarvoa monille eri toimijoille ja konteksteille – maailma on täynnä mahdollisuuksia.
− Meidän on oltava kärkiosaajia vihreän ja sinisen siirtymän kehittämisessä ja huoltovarmuuden eri osa-alueilla. Merilogistiikka mahdollistaa meille sujuvan yhteyden maailmalle ja maailmalta meille. Olemmehan logistisesti katsottuna saari. On hienoa olla mukana luomassa tulevaisuuden ratkaisuja, Rajala sanoo.
Inspiraatiota työstä ja yhteisöllisyydestä
Rajalaa inspiroi työ ja sen tuomat haasteet. Hän kokee työn tärkeäksi osaksi elämää ja on sosiaalisesti aktiivinen sekä sitoutunut työelämään. Rajala syventyy mielellään tutkimukseen ja kehitykseen, ja hän innostuu uusista mahdollisuuksista.
− Luottamus ihmisiin ja positiivinen asenne ovat minulle tärkeitä. Uskon, että kaikki järjestyy, jokainen haaste tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Tämä ajatus ohjaa työtäni ja päätöksentekoani, Rajala summaa.