Save the date: Länsirannikko on huoltovarmuuskeskittymä – seminaari Raumalla 6.5.2025

5.3.2025Uutiset

Satakunnan ammattikorkeakoulun Merilogistiikan tutkimuskeskus järjestää Raumalla
6. toukokuuta 2025 klo 10–15 tapahtuman, jossa käsitellään Länsirannikon merkitystä Suomen huoltovarmuudelle. Seminaari kokoaa yhteen länsirannikon ammattikorkeakoulujen edustajia, asiantuntijoita, yrityksiä ja viranomaisia keskustelemaan alueen roolista ja ratkaisuista huoltovarmuuden vahvistamiseksi.

SAMK KampusRauma Kuva AaVekellari (6)

Päivän aikana kuullaan puheenvuoroja merilogistiikan ja Satakunnan elinkeinoelämän merkityksestä huoltovarmuudelle. Lisäksi osallistujilla on mahdollisuus tutustua Merilogistiikan tutkimuskeskuksen simulaattorikeskukseen ja tutkimuslaboratorioon, jossa kehitetään innovatiivisia ratkaisuja alan tarpeisiin.

Ohjelmaan sisältyy myös Merilogistiikan tutkimusfoorumi sekä teemakeskustelu, joissa pohditaan konkreettisia keinoja alueellisen ja kansallisen huoltovarmuuden edistämiseksi. Tilaisuus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja ajatusten vaihtoon alan keskeisten toimijoiden kesken.

Tapahtuma järjestetään SAMK-kampus Raumalla Merimäen auditoriossa (Suojantie 2). Tapahtuma on osa Länsirannikko-yhteistyötä.

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan 28.4.2025 mennessä!

Länsirannikko Ohjelma PÄIVITETTY273

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Lue myös