Itämeren hyvinvointi kaikkien asia

13.7.2022Hanna KajanderUutiset

SuomiAreena, tiistai 12.7., Porin tori ja esiintyjälava. Tutkimuspäällikkö Minna Keinänen-Toivola oli kutsuttana yksi puhujista lavalla avaamassa Merilogistiikan tutkimuskeskuksen roolia Itämeren hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja varmistamisessa ” Puhtaa mere pualest! Ja jazzii kans!”-keskustelussa.

Merilogistiikan tutkimuskeskus SuomiAreenassa Puhtaan meren puolesta.
SAMKilla ja Merilogistiikan tutkimuskeskuksella on paljon annettavaa mm. tulevaisuuden osaajien kouluttamisessa ja tietoisuuden lisäämisessä myös ympäristönäkökulmien tematiikassa. Kuva: Hanna Kajander

Keskustelu oli paikoin ytimekkään kiivasta mutta rakentavaa – erilaisten näkökulmien tuominen julki on juuri sitä, mitä kuuluukin olla, jotta lopputulos esimerkiksi tehtaiden päästöjen luvitusprosessista ja päästörajoista on ympäristön kannalta kaikkein edullisin.

SAMK ja Merilogistiikan tutkimuskeskus on tässä työssä monin eri tavoin mukana. Paitsi että koulusta valmistuvat tulevaisuuden osaajat, tutkimusten ja lukuisten hankkeiden myötä pystytään tuomaan uutta tietoa ja konkreettista hyötyä vaikkapa kiertotalouden edistämiseksi.

— Ei pidä unohtaa, että se, mikä on validia tietoa tänään, ei ole välttämättä enää kymmenen vuoden päästä, Keinänen-Toivola muistuttaa.

Siksi tutkitaan ja tehdään yhteistyötä yritysmaailman kanssa, jotta pysytään ajan hermoilla. Herkällä korvalla kuunnellaan toimintaympäristöä sekä yhdistetään tekijöitä ja yrityksiä myös esimerkiksi logistiikkaketjujen digitalisoimisessa.

— Itämeri on yhteinen asia, jonka haasteita yritetään monin eri keinoin taklata. Esimerkiksi Meremme tähden -hanke on ollut koronan vuoksi jäähyllä, mutta tulemme varmasti taas aktivoitumaan ja Merilogistiikan tutkimuskeskus tulee tekemään oman osansa yhteisen hyvän eteen tässäkin, Minna Keinänen-Toivola lupaa.

"Puhtaa mere pualest! ja jazzii kans! -paneelikeskustelussa olivat mukana lisäksi Harri Helminen (erikoisasiantuntija, Varsinais-Suomen ELY-keskus), Iris Mäntylä (ympäristötieteen maisteriopiskelija, Helsingin yliopisto) ja Jouni Lehtimäki (varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti, Jouni Lehtimäki Oy). Keskustelu kuului PoriJazzin kanssa samaan aikaan tapahtuvaan SuomiAreena-festivaaliin, jonka keskiössä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, mutta ohessa on myös liikunta- ja kulttuuriaktiviteettia.

Jaa artikkeli

Lisää aiheesta

Lue myös