SAMKin kansainvälisen liiketoiminnan lehtori Daniela Tanhuasta EFLEn puheenjohtaja
SAMKin kansainvälisen liiketoiminnan lehtori Daniela Tanhua on valittu EFLEn (European Forum Of Logistics Education) puheenjohtajaksi. Tanhua toimii SAMKin logistiikan ja meriteknologian osaamisalueella opettajana. Hänen pääosaamisalueitaan ovat logistiikka, toimitusketjujen ja riskien hallinta sekä kansainvälinen kauppa.
– Erikoisosaamistani ovat kansainväliset suhteet, kansainvälisiin verkostoihin osallistuminen sekä kansainvälisten yritysyhteistöiden sisäänrakentaminen opetussuunnitelmiin, Tanhua kertoo.
EFLE on vuonna 1996 perustettu kansainvälinen verkosto, jonka tarkoitus on kehittää logistiikka-alan opetusta ja tutkimusta. Verkoston toiminnan neljä tärkeää osa-aluetta ovat koulutus, tutkimus, osaamisen kehittäminen sekä yhteistyö koulutuksen ja yrityselämän välillä. Verkostossa on mukana sekä yliopistoja että yksittäisiä alan henkilöitä.
– Logistiikka on EFLEn pääpiste. Siihen kuuluvat niin merenkulku, tekniikka, kuljetus, sisälogistiikka, toimitusketjujen hallinta kuin materiaali- ja datavirrat, Tanhua luettelee.
SAMK on ollut verkostossa mukana vuodesta 1999 liiketoiminnan logistiikan ja tekniikan logistiikan edustuksilla.
– Olen ollut ensimmäisen kerran mukana SAMKin edustajana EFLEn verkostossa, kun SAMK lähti toimintaan mukaan. Silloin toimin liiketalouden logistiikan edustajana. Olin muutaman vuoden välissä pois toiminnasta muissa tehtävissä, mutta 2015 palasin takaisin, Tanhua kertoo.
EFLEn toiminnan muuttuminen verkostosta yhdistykseksi tapahtui viime toukokuussa ja virallisesti yhdistyksen toiminta alkoi lokakuun alussa. Tanhua valittiin EFLEn yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi 7.10. pidetyssä vuosikokouksessa.
– Yhdistys antaa toiminnalle enemmän mahdollisuuksia toimia. Esimerkiksi yhdistyksellä on mahdollisuus hakea rahoituksia. Toiminnan laajentaminen auttaa paljon erityisesti kehittämistyössä, Tanhua sanoo.
EFLEn toimintaan kuuluvat myös erilaiset oppilaitosten väliset yhteistyöprojektit. SAMK on parhaillaan mukana useammassa EFLEn yhteistyöprojektissa eri koulutusohjelmien kanssa. Korona-aika on korostunut myös verkossa tapahtuvan kansainvälisen yhteistyön merkitystä.
– Kotikansainvälistäminen on iso arvo, jota EFLEn verkostossa pystytään toteuttamaan. Siinä teemme yhteistyötä eri maiden välillä niin että opiskelijoiden tai opettajien ei tarvitse matkustaa. Pystymme verkon välityksellä opettamaan kansainvälistä toimintaa. Esimerkiksi aikavyöhykkeiden ymmärtäminen kansainvälisessä yhteistyössä on yksi osa-alue, jota opiskelijoiden on harjoiteltava. Yhteisen kulttuurin löytäminen kansainvälisessä toiminnassa on myös tärkeää, ja sitä ei pysty erikseen opettamaan. Sen oppii yhteistyössä eri maiden opiskelijoiden kanssa, Tanhua jatkaa.
Vuosikonferenssin teemana pandemian vaikutukset logistiikka-alan opetukseen ja tutkimukseen
8.10. pidetty EFLEn vuosikonferenssi on yksi sen toiminnan tärkeimmistä tukipilareista. Konferenssissa vieraillaan vuoroin jokaisen partnerikoulun luona. Konferenssi sisältää yritysvierailuja, uusien tutkimustulosten esittelyä, opetuksen uusia yhteistyömalleja ja logistiikan trendejä. Jokaisessa konferenssissa on myös pääteema.
Tänä vuonna konferenssin vetovastuu oli SAMKilla. Vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi tapaaminen oli verkossa. Teemoina konferenssissa olivat uuden yhdistysmuotoisen toiminnan aloitus sekä pandemian vaikutukset logistiikka-alan opetukseen ja tutkimukseen. SAMKin Merilogistiikan tutkimuskeskuksen vetäjä Minna Keinänen-Toivola oli mukana kertomassa huoltovarmuuden teemoista logistiikka-alalla.
– Puhujiemme aiheina olivat muun muassa huoltovarmuus ja rokotteiden jako maakunnissa, Tanhua sanoo.
Ensi vuonna EFLEn vuosikonferenssi järjestetään Hollannin Bredassa.
– Ensi vuoden teema on datatiede logistiikassa, Tanhua valottaa.