Kestävää kehitystä eurooppalaisen yhteistyön voimalla
SAMK on ollut viimeiset kolme vuotta mukana European Innovation Alliancessa. Se on viiden eurooppalaisen yliopiston allianssi, joka aloitti toimintansa 2020.
SAMK on ollut viimeiset kolme vuotta mukana European Innovation Alliancessa. Se on viiden eurooppalaisen yliopiston allianssi, joka aloitti toimintansa 2020.
Merilogistiikan tutkimuskeskus kiittää kaikkia yhteistyötahoja onnistuneesta vuodesta. Rentouttavaa joulua ja menestyksekästä alkavaa vuotta!
KT-Tekno-hankkeen koulutuksissa on vuoden 2022 aikana opiskellut toista sataa innokasta alueen yrityksien edustajaa itselleen tärkeitä ja työnantajalleen tarpeellisia aiheita. Hankkeen koulutukset on suunniteltu vastaamaan alueen yritysten tarpeita, joita selvitettiin suoraan yrityksiltä vuosien 2020 ja 2021 aikana. Palaute koulutuksista on ollut erittäin hyvää. Tammi-maaliskuussa 2023 on tarjolla hankkeen viimeiset koulutukset.
Merilogistiikan tutkimuskeskuksessa työskentelee monia eri alojen asiantuntijoita sekä kansallisissa että kansainvälisissä hankkeissa. Taustojaan avaavat tällä erää Antti Värre, Kalle Toivonen ja Hanna Kajander.
Merilogistiikan tutkimuskeskuksessa työskentelee monia eri alojen asiantuntijoita sekä kansallisissa että kansainvälisissä hankkeissa. Nyt esittelyvuorossa ovat Meri-Maija Marva, Petteri Hyvärinen ja Heikki Koivisto.
Merilogistiikan tutkimuskeskuksessa työskentelee monia eri alojen osaajia sekä kansallisissa että kansainvälisissä hankkeissa. Tässä artikkelissa he esittelevät itsensä ja kertovat taustastaan. Tervetuloa tutustumaan asiantuntijoihimme!

Merilogistiikan tutkimuskeskus oli edustettuna Turusta paikkansa löytäneillä, perinteisillä meriklusterin toimijoita yhteen kokoavilla Navigate-messuilla kesäkuun alussa. Kahden päivän ajan alan toimijat jakoivat ajatuksia liittyen mm. tulevaisuuden digitaalisiin mahdollisuuksiin toimintojen tehostamiseksi. Konkreettisen tutkimustyön ja sen tulosten helmet kiinnostivat kansainvälisestikin alan pitkän linjan ammattilaisia.
Merilogistiikan tutkimuskeskuksen vetäjä ja tutkimuspäällikkö, filosofian tohtori ja dosentti Minna Keinänen-Toivola on tehnyt pitkään työtä ympäristöasioiden äärellä. Tutkimuskeskuksen vetäjänä Keinänen-Toivolan tehtävänä on paitsi strateginen johtaminen ja keskuksen jatkuva kehittäminen, myös ympäristöosaamisen tuominen tutkimuskeskuksen toiminnan ytimeen. Tutkimuspäällikölle kuuluvan projektien tukemisen lisäksi Keinänen-Toivolalla on käynnissä omia projekteja tutkimuskeskuksessa.